Poliisin ja pelastustoimen tiedotteet

4269 ajoneuvon kuljettajaa puhallutettiin Oulun poliisilaitoksen rattijuopumusvalvontaratsiassa

Ylivieska

Oulun poliisilaitoksen valvonta- ja hälytyssektorin partiot suorittivat 4.10.2018 rattijuopumusvalvontaa yhtä aikaisesti koko poliisilaitoksen alueella. Valvonta kohdennettiin aamun työmatkaliikenteeseen ja valvonta toteutettiin yhtä aikaa Koillismaan, Kainuun, Jokilaaksojen sekä Oulun alueella. Rattijuopumuksista epäillään yhteensä kahdeksaa ajoneuvon kuljettajaa 4 269:n puhallutetun kuljettajan joukosta. Epäillyt rattijuopumukset edustavat 0.18 % puhallutettujen määrästä.Oulun kaupungin alueella valvontapisteitä oli Kainuuntiellä ja Poikkimaantiellä uudella sillalla. Aamun kahdessa otoksessa puhallutettiin yhteensä 1030 kuljettajaa. Yhden kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kolmella kuljettajalla värähti mittari jääden kuitenkin alle rattijuopumusrajan. Partiot suorittivat myös erillisen valvontaiskun Limingassa tiellä nro 4 ja 8. Tuossa valvontaiskussa puhallutettiin yhteensä 409 kuljettajaa. Tiellä nro 8 tavattiin yksi autoilija, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.Kainuussa puhalluksia tehtiin 177 kappaletta, joista yhtä epäillään rattijuopumuksesta mutta yhdelläkään ei mittari värähtänyt. Kainuussa otettiin varaslähtö reilu viikko sitten puhallusratsian suhteen, jolloin päivän aikana Kajaanin alueella puhallutettiin 819 kpl ajoneuvon kuljettajaa. Yhtään rattijuopumusepäilyä ei tullut valvonnassa esille. Kahdella kuljettajalla mittari ”värähti” tuolloin, mutta tulos jäi alle rangaistavuuden.Jokilaaksojen alueella suoritettiin puhallutuksia 2218, joista oli viisi rattijuopumusepäilyjä sekä alle rangaistavuuden tuloksia oli viisi. Puhallutuksia suoritettiin erityisesti Ylivieskan, Nivalan, Haapajärven ja Pyhäjoen alueillaKoillismaalla tarkastettiin 435 kuljettajaa, eikä yhtään rattijuopumuksesta epäiltyä ollut liikkeellä. Yksi alle rangaistavuuden puhallus toki oli. Puhallutukset suoritettiin Kuusamossa sekä TaivalkoskellaKoillismaalla oli ollut rapsakka pakkasyö, joten autojen tuulilasit ja sivulasit kaipasivat autoilijoilta skrapaamista. Kaikille moinen huvi ei ollut maistunut, joten kyseisiä kuljettajia jouduttiin nuhtelemaan. Osalla suoritus oli ollut niin huono ikkunan puhdistamisessa, että jouduttiin asiasta kuljettajalle kirjoittamaan rikesakko. Osa kuljettajista sai lisäpuhdistuskomennon tienlaitaan ja osalle tuli vain nuhteet. Kaikki riippui siitä, oliko yritystä puhdistamiseen ollut vai ei. Poliisi muistuttaakin että ikkunat on puhdistettava ennen ajoneuvolla liikkeelle lähtöä. Tälle päivälle on säätiedotus ennustanut lunta Koillismaalle sekä Kainuuseen.Vertailuna kuluvan vuoden alussa huhtikuussa Oulun poliisilaitoksen valvonta- ja hälytyssektorin konstaapelit puhalluttivat kahden päivän aikana piirun alle 2 500 autoilijaa. Näiden joukosta löytyi yhteensä kaksi kuljettajaa, joita epäillään rattijuopumuksesta. Se tarkoittaa 0.08 % osuutta kuljettajista. Vuosi sitten lokakuussa 2017 tulos oli saman suuntainen kuin huhtikuussa 2018. Eilen tehdyssä puhallutusratsiassa epäiltyjen rattijuopumusten määrä oli 0.18 % eli epäiltyjen rattijuopumusten määrä oli jonkin verran suurempi, kuin aikaisemmissa ratsioissa.Vuosittaisessa rattijuopumustutkimuksessa prosenttiosuus on ollut pienemmillään 0,11 % (vuonna 2012) ja suurimmillaan 0,25 % (vuonna 1990). Rattijuoppojen määrässä on pientä vaihtelua eri vuosina, mutta se on vakiintunut 0,11 ja 0,14 välille viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Rattijuopumustutkimukseen verrattuna eilistä tulosta ei voi pitää hyvänä toteaa liikenneyksikön johtaja, komisario Pasi Rissanen.Poliisilaitoksen sosiaalisen median kanavista on löydettävissä kuvia valvontaan liittyen.