kesäkuu 2019

Alueen kesäteatterit esittelyssä

Niemelänkylällä Kuin tuhka tuuleen Tänä kesänä Niemeläkylän kesäteatterilla esitetään Panu Raipian ja Rauli Jokelinin kirjoittama näytelmä “Kuin tuhka tuuleen”. Jännityskomedia sijoittuu hautaustoimistoon, jota pyörittävät sisarukset yhdessä veljenpoikansa kanssa. Hautaustoimiston taloudellinen tilanne on haastava, sillä kuolleisuus…


Savontiellä idästä tulevia odottavat pian uudet kaistat sekä liikennevalot Tehdaskadun ja Palkkitien risteyksissä.

Ylivieskan päätiet muutosten kourissa

Ylivieskan tiestö on ollut parin viime vuoden aikana jatkuvassa myllerryksessä. Valtatie 27:n kehittämissuunnitelman mukaisesti Savontien itäpuolisten risteysten liittymät ovat nyt työn alla. Tietyö vaati myös kallioräjäytyksiä, jonka vuoksi alueella oli aiemmin myös valo-ohjaus. Työn pitäisi…