Tanssin tarkoituksena on tuottaa elämyksiä – tanssitaiteen pioneerilta uutuuskirja

Marketta Viitala julkistustilaisuudessa.

Viime viikolla opetusneuvos, tanssipedagogi- ja koreografi Marketta Viitala julkaisi uutuusteoksensa Elämyksellisiä polkuja esittävää tanssiin Ylivieksan Kulttuurikeskus Akustiikassa. Pitkän uran tanssitaiteen parissa luonut Viitala toi tilaisuuteen mukaansa myös hänen ohjaamiaan nuoria tanssijoita, jotka ilahduttivat monipuolisilla esityksillään. Viitala on jo aikaisemmin kirjoittanut useita teoksia tanssiin liittyen, mutta tähän hän oli koonnut kattavasti koko 50-vuotisen uransa tapahtumia ja oppeja. Teoksessa hän tuo myös hyvin esille muita alan vaikuttajia sekä heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan alalta. ”Arvostan suuresti monia kollegojani ja yhteishenki keskuudessamme on hyvin vahva. Meillä ei ole niin sanottua kilpailuasetelmaa, vaan me kaikki haluamme edistää tämän alan kehittymistä. Ja varsinkin lapsissa ja nuorissa on se tulevaisuus,” kertoo Viitala

Viitala on uransa aikana kiertänyt eri tanssiryhmien kanssa ympäri maailmaa. Tilaisuudessa nähtiin pätkiä tanssiesityksistä, joissa oli mukana lähialueen nuoria tanssijoita. Mukana oli myös yksi poika ja se onkin harvinaisempaa tanssipiireissä. Viitanen harmitteleekin kuinka vaikeaa on löytää poikia tanssin pariin ja haluaakin rohkaista myös heitä mukaan. ”Tämä laji sopii kaikille iästä ja sukupuolesta huolimatta. Esimerkiksi Vertin esitys keijuna on rakennettu siten, että siinä on ympärillä omanlaisensa tarina, eli se ei ole mitenkään liian feminiininen. Vertti on lahjakkuus ja hänellä on kyky innovoida esitystään itse. Minun tehtäväkseni usein jää vain rohkaiseminen sekä ohjaaminen tietylle linjalle”, kuvailee Viitala opetusmetodiaan.

Viitalan uutuusteos “Elämyksellisiä polkuja esittävään tanssiin”.

Kirja on asiapitoisuuden lisäksi upeasti kuvitettu ja siinä avataan tanssitaidetta hyvin monipuolisesti. Huomaa kuinka omistautuneesti Viitala on paneutunut tekemiseensä ja uraansa, pitäen aistinsa avoinna opettamiselle. Se on varmasti luonut hyvän pohjan monelle lapselle ja nuorelle ja tämän teoksen myötä myös hänen oppinsa jäävät kirjoihin ja kansiin. Vilpittömällä otteellaan hän on onnistunut luomaan uutta opetuskulttuuria ja haluaa myös jakaa sen muille tämän teoksen kautta.”Tämän kirjan kautta haluan siirtää vuosien saatossa oppimaani myös muille, jotta voitaisiin helpottaa elämyksien tuottamista myös tuleville sukupolville.” Vuosikymmenien jatkuneen uransa jälkeen hänen silmistään huokuu edelleen ohjaamisen ja opettamisen palo ja se tuskin tulee koskaan sammumaan.

Alkusanoissa Viitala osuvasti toteaakin ”Kiitollisena omistan teoksen tanssijoilleni, kanssatoimijoilleni, taustavoimille, kannustajille, tanssimme kokijoille ja tukijoille Pyhäjärvellä, Jokilaaksoissa ja kautta maan. Lämmin kiitos viidestä tanssivuosikymmenestä!” Se kiteyttää hyvin Viitalan lämminhenkisen olemuksen ja tanssi ei varmasti tähän lopu.

Elina Kytökorpi

Be the first to comment on "Tanssin tarkoituksena on tuottaa elämyksiä – tanssitaiteen pioneerilta uutuuskirja"

Leave a comment

Your email address will not be published.


*