Ylivieskalaiset aidointa Italiaa aistimassa

Tule kuulemaan torstaina 4.10 klo 18-19 Jokirannan koululle kokemuksiamme omatoimimatkailusta Italiassa.
Runsaan kuvamateriaalin kera Italian Vastoon suuntautuvasta matkasta kertoo YM, restonomi Amk Lucia Pavlovics. Mukana myös matkalle osallistuneita. Tervetuloa! Vapaa pääsy.

Puolet Ylivieskan kansalaisopiston italian kielen opintopiiristä toteutti syyskuun alussa opettajansa Lucia Pavlovicsin johdolla matkan kielen alkulähteille – Roomaan ja Vastoon. Kurssikirjassa ”in Piazza 1” kaupungin maisemia ja rantoja kuvaillaan loistaviksi ja Italiasta innostuttiin. Mukaan ilmoittautui yhdeksän uskaliasta enemmän ja vähemmän matkustanutta ja italiaa tapailevaa. Lentojen, majoitusten ja kulkemisen järjestely edellytti selvittelyä, johon meistä ei olisi ollut ja loistokohde olisi jäänyt haaveeksi ilman kielitaitoista Luciaa. Saimme annoksen historiaa, kielen käyttöohjeita sekä käytännön matkustuskokemusta lipun ostosta bussiin nousuun, joten matkaan lähtö tämän jälkeen on helpompaa omin päinkin. WhatsAppin avulla suunniteltiin matkaa ja kysyttiin neuvoa eteen tulleissa kysymyksissä.

Mikä ihmeen Vasto?
Vaston 40 tuhannen asukkaan kaupunki sijaitsee Abruzzossa, Italian itärannalla eikä sinne ole lentoja. Matka Roomasta Apenniinien yli tehtiin kaksikerrosbussissa iltamyöhään – 300 km vuoristoa, pitkiä tunneleita, korkeita siltoja – mielessä viimeaikaiset onnettomuudet. Autossa oli sentään kaksi kuljettajaa. Jossain vaiheessa matkaa alkoi tuoksua vahvasti kahville ja meille tarjoiltiin espressot. Älykello näytti pahimmillaan 116 km/h, mutta emme nähneet, mitä pelätä. Vastaanotto Vastossa oli lämmin – buongiorno! Ruoka on korkeassa kurssissa ja ulkona syömiseen käytetään aikaa. Lukuisat ravintolat tarjoavat pastaa ja pizzaa, kalaa monella tavalla, onhan kaupunki meren rannalla – erikoisuutena tunnelmalliset traboccoravintolat joita on rakennettu laitureille entisiin verkkokalastusmajoihin. Ajanvietemahdollisuuksia oli paljon, ei tarvinnut joka aamu matkustaa töihin samalle rannalle. Niitä oli meidänkin ulottuvilla kolme. Punta Pennan rauhallisella luonnonsuojelualueella voi uida ja vuokrata kanootin. Paikka oli Kalajoen tyyppinen laaja hiekkaranta, jota ei oltu rakennettu umpeen. Yhtään kaupustelijaa ei tullut vastaan ja aurinkovarjon sai vapaaehtoisella maksulla. Taidenäyttely Vaston Palazzo d’Avalosissa kuului myös ohjelmaan ja risteily Isole Tremitille oli vaikuttava kokemus. Saarten kiviluolia kierrettiin pienemmällä paatilla, joka pysähtyi varttitunniksi ja siitä sai pulahtaa turkoosinsiniseen veteen.
Paluu Roomaan vuoriston läpi näytti vehreitä viini- ja oliiviviljelyksiä ja maisemat olivat päätähuimaavat. Vaston paratiisimaisten rantamaisemien ja siisteyden jälkeen suurkaupunki tuntui nenässä ja korvissa, liikenne oli ruuhkaista, eikä ihme sinnehän kaikki tiet vievät. Tärkeimmät nähtävyydet kierrettiin Hop on Hop off -bussissa.

Turisti
Vasta esitetty dokumentti turismin vastaisista mielenosoituksista mm. Venetsiassa sai miettimään matkalle lähtöä monelta kantilta. Patikoimallakaan emme pitkälle pääsisi ja Finnair lentäisi Roomaan ilman meitäkin. Henkilöautolla olisimme kuluttaneet bensaa enemmän per turisti. Mutta herran kukkarosta lähteville epäileville oli tarjolla vaarallisia lisäaineita; kynittäisiinkö rahat taksimatkalla, osaisimmeko syödä meren eläviä, kuitata aamiaisen kahvilla ja kroisantilla? Vähintään matkalaukku katoaisi tai passi? Parasta jäädä kotiin, säästää selkää ja luonnonvaroja. Epäilykset osoittautuivat aiheettomiksi, emme olleet jokamiehen turistikohteessa. Kaikki järjestyi paremmin kuin osasimme odottaa. Huumoria viljeltiin ja se kantautui bussin ikkunasta uloskin. Kaikki tulivat tietämään mistä tädit ovat tulossa, minne menossa jne. ja aamukahvilasta löytyi mies, joka oli käynyt Ivalon pakkasissa.

”Tall talk”
Italialaiset ovat pienikoisia, mutta itsetunto on Ferrarin punaista. Lähikadun vaatekaupan rekistä löytyi kaksi M-kokoista vaatetta, hallitsevat koot olivat S ja XS, suihkukoppi on tehty Felipe Massalle, mutta puhe kookasta. Asiakaspalvelija antaa mielellään oppitunnin omasta maastaan täysin kiireettä. Elämä ikiaikaisten monumenttien ja raunioiden keskellä on heille arkea, tunti jonossa on lyhyt aika elämästä. Oman kielen arvostus kuuluu ja näkyy, englantia sen sijaan ei kuule missään. Avuliaisuus on tuntuvaa, he tulevat puolesta sanasta vastaan, kaikki puhuttelevat vaikka olisit miten ujo ja ummikko. Olemmeko me tosiaan Euroopan onnellisimpia – ei se ainakaan naamasta näy!
Ennakkotyöt asiantuntemuksella hoitanut ja Palazzo d’Avalaosin puutarhan esiintymislavalla meille laulanut Lucia osoittautui väsymättömäksi oppaaksi. Unkarilainen energiapakkaus antoi osaamisensa ja käyttöömme monta kelloa ympäri. Uuteen kulttuuriin tutustuminen ryhmässä on rikkaus, siinä on voi vaihtaa kokemuksia, auttaa kaveria ruuhkatilanteissa. Matka tuntemattomaan on myös koettelemus, mutta sen kestettyään saa eväitä pimeiksi päiviksi enemmän kuin kaupan hyllystä tai virtuaalitodellisuudesta.
Italiaan matkustavan laukkuun pakataan hyvien kenkien lisäksi kykyä sopeutua yllättäviin tilanteisiin. ”Mikä mättää” –mieli jätetään pöytälaatikkoon ja vaihdetaan hymypassiin. Elävä vuorovaikutus on paras hyvän mielen välittäjäaine.

Jätä ensimmäinen kommentti kohteeseen "Ylivieskalaiset aidointa Italiaa aistimassa"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*