Ylivieskan Matkahuollon paketti- ja matkapalvelut muuttavat

Ylivieskan Matkahuolto

Matkahuollon palvelut muuttavat 1.6. alkaen Laaksojen Maitokunnan Justus-myymälän yhteyteen Savarin alueelle, Savarinväylä 5.

Matkahuollon yhteyspäällikkö Tom Nygren kertoo, että pyrkimyksenä oli löytää tilat keskustan alueelta, mutta sieltä ei löytynyt sopivaa paikkaa. Hankaluutena oli esteettömän lastaus- ja purkupaikan löytäminen. Neuvotteluita on käyty viimeiseen asti, mutta ei löydetty sopivaa ratkaisua, jotta palvelut olisivat säilyneet keskustassa.

Positiivisena asiana Nygren pitää kuitenkin sitä, että muuton myötä aukiolot paranevat eli ma-pe 9-18 ja la 10-15, paitsi heinäkuun lauantait Justus on suljettu. ”Linja-autojen saapumis- ja lähtöajat sekä paikka säilyvät entisessä paikassaan ja Justuksessa käydään vain lastaamassa ja purkamassa rahtia.” Toiminta nykyisessä paikassa jatkuu normaalisti toukokuun loppuun saakka.

Matkakortteja ja lippuja myydään jatkossa Justus-myymälästä, matkakortteja voi toki ladata linja-autoissa sekä R-kioskilla. Kertalippuja matkoille voi ostaa myös Matkahuollon verkkokaupasta.

1 kommentti kohteessa "Ylivieskan Matkahuollon paketti- ja matkapalvelut muuttavat"

  1. Ennen oli kaikki paremmin | 20.5.2018 kohteessa 09:57 | Vastaa

    Taitaa olla matkahuollon päättäjillä kustapäässä kun tekevät näin tollosti.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*