Sievi Futsal palkitsi ennätysyleisön Suomen mestaruudella

Ylivieskassa nähtiin sunnuntaina hieno taistelu futsalin Suomen mestaruudesta, kun Sievi Futsal kohtasi Kampuksen Dynamon ratkaisevassa, viidennessä finaaliottelussa. Sievin taktiikka taitavaa KaDya vastaan oli pelin alusta alkaen kova prässi ja tarkka puolustuspeli.

Juho Alasuutari huudatti yleisöä jo reilun minuutin pelin jälkeen tarkalla vedollaan ohi KaDyn maalivahdin. Ensimmäisen jakson loppupuoli mentiin Sievin noudattaessa tarkasti puolustustaktiikkaansa ja varoen virhetilin täyttymistä. KaDyn yritykset jäivät kerta toisensa jälkeen ponnettomiksi.
Toisella jaksolla peli muuttui selvästi fyysisemmäksi, ja virheitä ja varoituksia sateli molemmille joukkueille. KaDy tuli tasoihin Sergei Korsunovin unohduttua vapaaksi rajapotkun jälkeen maalin eteen. Kahdeksan minuuttia ennen peliajan päättymistä Jarmo Junno ja Henri Heikkilä pääsivät juonimaan Sieville vihellettyä vapaapotkua, ja Heikkilän hämäyksen jälkeen Junno pääsi tälläämään pallon vastustamattomasti maaliin räjäyttäen koko 1100-päisen yleisön täyteen huutoon.
Voittomaalin rakentelu

KaDy pyöritti viimeiset neljä-viisi minuuttia peliä Sievin kenttäpuoliskolla käyttäen lentävää maalivahtia viidentenä kenttäpelaajanaan. Tilaa ei vain riittävän hyville kuvioille tai murtaville syötöille löytynyt, ja loistavasti torjunut Miika Toivola sekä kentällä olleet keltapaidat tuntuivat ehtivän pallon eteen joka tilanteessa. Pian laskettiinkin ottelun viimeisiä sekunteja, ja mestaruusjuhlat pääsivät valloilleen.
Hieno taistelu, hieno ottelu!

MILLA-MARIA KOSKELA

Jätä ensimmäinen kommentti kohteeseen "Sievi Futsal palkitsi ennätysyleisön Suomen mestaruudella"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*