8.2.2017

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kolme kaavamuutosta

Ylivieskan kaupungin kaupunginvaltuusto hyväksyi kolme kaavamuutosta koskien keskustaa, Salmiperää sekä Savarin aluetta. Keskustaan suunnitellaan kaupungin ensimmäistä 4-kerroksista senioritaloa Katajaojankadun ja Vieskankadun risteykseen, terveyskeskusta vastapäätä. Salmiperän pohjukkaan radan viereen on suunnitteilla omakoti- ja rivitaloalue, kuitenkin mahdollistaen…


Ylivieskan kirjastotoimenjohtaja siirtyi tyylikkäästi eläkkeelle

Ylivieskan kaupunginkirjastossa juhlittiin keskiviikkona Lainan päivää kakkukahvien ja kirjaston runoryhmän esiintymisen merkeissä. Päivän päähenkilö oli kuitenkin eläkkeelle siirtyvä kirjastotoimenjohtaja Arja Nevanperä. Kirjaston työntekijät yllättivät Arjan järjestämällä hänelle limusiinikuljetuksen. Palkinnoksi 38-vuotisesta työpanoksestaan Arjalle lahjoitettiin kaunis kuvakirja…


Tulipallo valaisi Raudaskylän taivasta keskiviikkoaamuna

Moni työmatkalainen hieraisi silmiään keskiviikkoaamuna klo 6:35 täysikuuta kirkkaamman tulipallon kiitäessä koillisen suunnassa. Tulipallosta oli yli 140 havaintoa eri puolilta Suomea. Lukijamme Raudaskylältä kertoi nähneensä revontulimaisia muodostelmia tulipallon perässä. Johannes Karhulan Lohtajalta kuvaama video tulipallosta…